Taksikuskin mustelmat, osa 27:
Kurvailin vailla varsinaista päämäärää keskustassa, lämmin kesäyön viima helli kasvoja ikkuna auki ajellessa. Olin ajanut karvan yli vuoden verran pirssiä ja ehtinyt huomata taantuman vaikutukset asiakasmääriin. Asiakkaita ei ollut aivan valtavasti, vaikka oli ilotulituksen SM-kilpailut. Riittävästi kuitenkin, ettei ratin takana ehtinyt tylsistyä. Datalle tuli ilmoitus Kaivohuoneen tolpalla odottavista asiakkaista, joten suuntasin sinne. Jo mäen päältä näin tolpan olevan tyhjä, mutta ajattelin kuitenkin piipahtaa hetkeksi odottelemaan, jos sieltä joku vaikka ryömisi kyytiin. Puolivälissä mäkeä, siinä suojatien paikkeilla heilutti nuori kundi kättään. Pysähdyin ja poimin pokan jousille.
Itseäni ehkä hiukan nuorempi nahkatakkinen, yllättäen selvinpäin oleva, herra oli matkalla Espooseen. Tapiolan nurkille; tarkempi osoite selviäisi lähempänä. Juttelimme alkumatkan turhanpäiväisiä vuoron kulusta, säästä ja sen sellaisesta. Ruoholahden paikkeilla Länsiväylää lähestyessämme sälli otti puheeksi nyrkkeilyharrastuksensa, oli kuulemma nuorten mestari. Onnittelin. Jotenkin omituisesti puhe kääntyi pikkuhiljaa moottoripyöräjengeihin. Poka kysyi tunsinko sattumalta herraa nimeltä X. Enpä voinut myöntää tuntevani. Oli kuulemma MC Helvetin Perkeleiden tms presidentti, takapenkkiläisen (kummi-)setä. Tai eno. Mielenkiintoista. Ja sikäli rauhoittava tieto, että sikäli kun se piti paikkansa, tiedossa oli kokemukseni mukaan asiallisesti hoituva kyyti, kuten fillaripojilta ja heidän ympärysjoukoiltaan on ollut tapana odottaa.
Länsiväylältä jamppa soitti nopean puhelun tyttöystävälleen ja kertoi olevansa kohta perillä. Selkeät ohjeet opastivat Tapiolan rampista ylös, kohta oikealle, seuraavasta vasemmalle ja ihan hiekkakentän perälle, kääntöpaikalle. Jep, tässä on hyvä, pysäytä tähän vaan.
Mittari kassalle ja summan ilmoitus asiakkaalle. Seurasin taustapeilistä kun kundi vaihtoi paikkaa pelkääjän penkin takaa takaistuimen keskipaikkeille ja kaivoi ilmeisesti lompakkoa taskustaan. Käsi lähti ojentumaan penkkien välistä ja ennenkuin ehdin kääntyä katsomaan, tunsin kylmän teräksen kaulallani.
Anna kaikki setelirahat tänne!
, kuului napakka käsky.
Ootko tosissas?
, kysyin hiukan epäuskoisena, siirtäen katsettani taustapeilistä sen vieressä olevaan turvakameraan.
Sulla on terä kaulalla, mieti ite!
Eipä tarvinnut kahdesti käskeä. Miettiminen oli nopeasti suoritettu. Kaivoin rauhallisesti lompakon ovikotelosta, noukin setelit sormieni väliin ja ojensin ne hitaasti olkani yli.
Nouse ulos autosta
, roikale komensi. Tein työtä käskettyä. Hiukan ihmeissäni seisoin auton vieressä ja katsoin kun ryökäle nousi samalta puolelta autoa ulos takaovesta. Mielessä ehti rullata aika monta eri skenaariota aina turpaanvedosta ovella paiskaamiseen ja karkuun juoksemiseen. Olin kuitenkin sen verran hämmentynyt ja luonteeltani perusrauhallinen väkivallanvastustaja, että päädyin vaan seisomaan paikallani ja seurasin katsellani kun roisto pinkaisi karkuun.
Nopea tilannekatsaus: rosmo karussa, rahat hukassa, mutta nahka vailla reikiä, auto ehjä sekä puhelin taskussa. Löin takaoven kiinni, hyppäsin kuljettajanpukille ja vedin oven kiinni. Laitoin varmuuden vuoksi vielä ovet lukkoon, tiedä vaikka kundi tulisi takaisin. Kaivoin kännykän esiin ja soitin hätäkeskukseen. Kerroin sijaintini ja tapahtuman luonteen puhelimeen samalla kun lähdin hetken mielijohteesta ajamaan ryöstäjää takaa. Roikale karkasi kevyenliikenteenväylää pitkin pakoon. Onneksi Länsiväylän ylittävä kävelysilta oli kyllin leveä, mersukin mahtui kulkemaan siitä oikein mukavasti.
Hetki sillan ylityksen jälkeen huomasin pahaksi onnekseni hukanneeni pakenijan näkyvistä. Päivittelin tilannetta ja sijaintiani hätäkeskukseen sitä mukaa kun kurvailin lähikujia ympäri. Sain ohjeistuksen palata takaisin siihen, missä viimeksi roikaleen näin. Poliisien tuloon tuntui menevän ikuisuus. Juuri kun olin lopettamassa puhelua hätäkeskuksen kanssa, silmäkulmassa vilahti tuttu nahkatakki. Puskaan hävinnyt karkulainen tuli suoraan kohti! Onneksi olin laittanut ovet lukkoon, sillä mokoma yritti kuskin ovesta sisään huomattuaan, että puhun puhelimeen. Kun uksi ei kuitenkaan kelmille auennut, rupesi hän takomaan nyrkeillä ikkunaa. Nyrkkeilymestarin rystyset hävisivät kuitenkin saksalaiselle sivulasille ja silminnähden vihaisena peijooni pakeni läheiseen metsikköön.
Lopetin puhelun häken kanssa ja jäin paikalle odottamaan partiota. Soitin myös taksikeskukseen siltä varalta, että lähistöllä sattuisi olemaan muita kuskeja silmät auki. Ja olihan niitä: useampikin kollega ehti paikalle pyörimään ennen virkavaltaa.
Koirapartio kävi lopulta haistelemassa jäljet takapenkiltä metsikön läpi viereisen kerrostaloalueen pihalle, mutta turhaan. Peijakkaan puukkosankari oli hävinnyt kuin pieru saharaan.
Aina ei voi voittaa.
