Saavuin paikalle osoitteeseen, johon oli tilattu auto. Hyvän matkaa ennen oikean rapun kohdalle osumista yksi asiakkaista aloitti käden heiluttelun, joten täsmällinen paikka oli helppo löytää. Vastassa oli iäkäs pariskunta keski-ikäisen poikansa kanssa, joka ihailtavalla huolenpidolla hoidettuaan ensin taksin paikalle, pakkasi vanhempansa autoon ja varmisti, että isänsä rollaattori taittuu kasaan oikein ja mahtuu takakonttiin.
Autoin etupenkillä istuvalle herralle turvavyön päälle samalla, kun kuuntelin takapenkiltä rouvan ohjeistamana määränpään osoitteen. Olin mielissäni, sillä katu oli tuttu, eikä sitä tarvitsisi kaivaa navigaattorista esiin. Se oli erityisen hyvin muistissa, koska olin viikon sisällä käynyt siellä kahdesti. Ensimmäisen kerran jouduin lunttaamaan kartasta, sillä edellisestä kerrasta täytyi olla jo vuosia. Toisella kerralla löysin perille muistin varassa, ja niin ajattelin löytää nytkin.
Ajoin koko matkan erityisen rauhallisesti ja sujuvasti, ottaen muun liikenteen huomioon sekä antaen kohteliaasti tilaa myös jalankulkijoille. Täydellisyyttä hipova taksimatka, joka toivottavasti oli miellyttävä myös asiakkaille. Vanha pariskunta jopa kiisteli hetken siitä, kumpi saa maksaa. Käännyin oikean rapun eteen ja valmistauduin maksun suorittamiseen.
Paitsi, että rappu oli väärä. Talo oli väärä ja myös koko katu oli väärä. Tuossa varsin tutussa lähiössä tuo olevinaan tuttu tie nimittäin on siitä niljakas roikale, että sopivasta suunnasta lähestyessä ajorata jatkuu suoraan ja tien nimi muuttuu toiseksi, alkuperäisen tien kaartaessa sivuun. Ja mikä parasta, sen toisen kadun numerointi sattuu jatkumaan hyvinkin samasta kohtaa, joten edes talonnumeroita tuijottamalla ei tuota hämäystä taida huomata.
Tämä selitys ei kuitenkaan kumoa sitä tosiasiaa, että ajoin asiakkaat väärään paikkaan. Kyllä korpesi niin maan perkeleesti. Entä jos asiakaskaan ei olisi huomannut virhettä? Mittari ns. holdilla ajoin asiakkaat oikeaan osoitteeseen pahoitellen kovasti erhettäni. Välimatka oikean ja väärän rapun välillä oli onneksi vain parisataa metriä, joten suurta ajallista viivästystä ei aiheutunut. Annoin kuitenkin reilun alennuksen hinnasta, josta pariskunta tuntui olevan mielissään. Ehkä katastrofi ei heidän näkökulmastaan sittenkään ollut niin suuri.
En ehtinyt kauaa ruoskimaan itseäni täydellisen kyydin pilaamisesta, kun sain jo seuraavan asiakkaan jousille. Tällä kertaa tunnelma oli hieman erilainen. Siinä missä edellisen kyydin aikana ei juuri puhuttu, tämän, vaikkakin neljä kertaa lyhyemmän, kyydin aikana puhuttiin sitten senkin edestä. Asiakas kertoi sairastavansa syöpää, eikä uskalla kertoa asiasta edes lapsilleen. Kylässä käydessäänkin ajaa taksilla kulman taakse ja kävelee loppumatkan, niinkuin olisi julkisilla tullut. Muka reippaana, vaikka todellisuudessa ei jaksa kävellä sataakaan metriä. Jäimme juttelemaan vielä hetkeksi autosta nousemisen jälkeen. Taino, hän puhui, minä kuuntelin. Vaikka en kiinnittänyt erityistä huomiota ajamiseen, asiakas neuvoi loppumatkan oikean rapun eteen enkä availlut ovia kuin loppupäässä, oli tämä ehkä silti lähempänä täydellistä kyytiä.