Taksikuskin mustelmat, osa 19:
Kello ei ollut varmaan vielä puoltakaan yötä, kun sain tilauksen naapurikunnan puolelta. Olin juuri jättänyt edellisen asiakkaan pois kyydistä, joten ajoitus oli oivallinen. Pienen etsimisen ja pokalle soiton jälkeen löytyi oikea puoli kohtalaisen uudesta kerrostaloalueesta ja kyytiin hyppäsi juhlatuulella oleva nuori pariskunta. Nousukiidossa oltiin ja baariin piti päästä. Etupenkkiläinen heitteli ohjeita käännös kerrallaan ja matka vei sivupolkuja pitkin oikoen päätielle. Takapenkin äänekäs tyttönen oli vaivihkaa hiljentynyt, mutta kysyi sitten voisiko ikkunaa hiukan raottaa. Ei perhana. Kilometri matkaa maaliin ja matkustaja voi pahoin. No, takaikkunaa auki ja ilma vaihtumaan. Alta minuutin viiveellä etupenkkiläinenkin avasi ikkunaansa ja totesi miltei heti perään, että olisi ehkä parempi pysähtyä pikimiten. Auto seis bussipysäkille, ovi auki, ukko ulos ja rauhallinen nelivärihuokaus tien pientareelle. Se oli varmaan se punaviini. Ei pitäs ikinä juoda punaviiniä.
Niinpä niin. Tarviitko paperia?
Joo, kiitos
, jätkä kiitti kohteliaasti suutaan pyyhkien. No huh, se kyllä helpotti, mutta ei kuskilla sattuis olemaan jotain muovipussia? Ihan vaan varalta.
Tottahan kunnon taksikuskilla oksupusseja jemmassa on. Kaivoin pussin penkin alta ja ojensin sen valmiiksi avattuna kundille. Kiitti vaan. Voidaan joo sit jatkaa jo matkaa, kyl se helpotti jo! ... *Ööörggh!*
Hyvä sentään, että oli pussi valmiina.
Ehkä tunnin verran myöhemmin olin ajamassa toisen asiakkaan kanssa Länsiväylää kohti Espoota. Takapenkiltä kuului ensin viisi minuuttia jotenkin tympääntynyttä tuhinaa, aivan kuin takapenkillä oltaisiin todella tylsistyneitä matkan pituuteen ja/tai hitauteen. Tuhahtelua seuraava rapina kuitenkin paljasti, että kyse olikin jostain muusta. Fiiniksi laittautunut naishenkilö kaivoi tottunein ottein käsilaukustaan muovikassin ja rupesi luovuttamaan siihen pitkää sylkeä. Kiva, jo toinen espoolainen pussi päässä saman illan aikana. Alkuillasta auton tuoksua olikin kehuttu uudenkarheaksi, ja epäilipä eräs asiakas, että penkit olisi vast'ikään puhdistettu oikein kunnolla. Niitä kehuja ei tarvitsisi enää vastaanottaa, mikäli meininki jatkuisi samanlaisena. Maksu kuitenkin sujui asiallisesti ja nainen sai kerättyä kassinsa ja pussinsa takapenkiltä kainaloon, jätti auton siistiksi ja huojui kotiin. Uskomatonta, kaksi laattamestaria lähes peräkkäin, mutta auto edelleen puhdas.
Olin ajanut Helsinkiä kohti ehkä 700 metriä, kun huomasin vastakkaisella bussipysäkillä tumpun. Siron uun heitettyäni kurvasin viittilöivän herrasmiehen vierelle. Lähemmin tarkasteltuna herrassa olikin vähemmän herraa ja enemmän rupua, eikä ulkokuvaa auttanut ykkösellä huiviin kietaistu olut. Housut olivat kuitenkin kuivat, joten uskalsin päästää arskan jousille. Matka ei ollut pitkä, mutta kaikki asiakkaat ovat hiljaisena iltana tervetulleita. Myös tämä, jonka yskä oli niin karmaisevan kuuloinen, että pelkäsin hänen oksentavan takapenkin täyteen. Puhumattakaan muista mahdollisista sivutuotteista; joka yskäyksen kaverina nimittäin pääsi varsin roteva, kananmunanhajuinen pieru.
Älä huoli, ei tää oo tarttuvaa. Ihan vaan keuhkoahtaumaa, tai jotain.
No sepä kiva kuulla.
Missähän vitussa mä olin, miten mä oon sinne päätyny ja millä?
Jaa-a, nyt pistit kyllä pahan!
Varmaan oon hypänny väärään bussiin.
Niin, sellasta sattuu kyllä välillä.
No, oma vika, ei mahda mitään.
Käänny tästä tohon pihaan, ja aja tonne ylös asti. Se on se tokavika rappu sielä perällä.
Perälläpä hyvinkin. En tiedä miten helvetissä ambulanssikuskit, paloautoista puhumattakaan, sompailee noihin pussinpohjiin. Merikilpikonnan kokoisia lohkareita kylvetään jokaiseen välikköön ja puskien annetaan rehottaa ihan miten sattuu. Nyt ei onneksi ollut ihan älytön talvi, niin keulan ei tarvinnut kyntää lumikasoja talojen välistä ajaessa.
Hei kiitti vaan kun toit ihan ovelle asti!
Eipä kestä, kiitos vaan itsellesi ja hyvät yöt.
Arvaa vaa onko hyvät!
ja päälle iljettävän surullinen yskäkohtaus ja kädenheilautus.
No, ainakin asiakas oli tyytyväinen, heitti euron tippiä, eikä edes oksentanut autoon. Voisi se huonomminkin mennä. Niinkun esimerkiksi siten, että sen keijon kaljakassi oli maannut matkan ajan penkillä ja vuotanut jotain epämääräistä litkua keskipaikalle. Nahkapenkkien etu on onneksi se, että tuoreet sotkut irtoavat useimmiten pelkällä paperilla, eikä teollisuusliuottimia tarvita. Toinen pettymys iski naamalle heti perään. Nimittäin sieltä kerrostalojen välistä oli tasan kaksi tapaa ajaa pois. Joko kääntää auto "kääntöpaikalla" - joka oli siis n. 6x6m levennys, josta osan söi lumikasa - tai peruuttaa koko matka niiden kilpikonnien, luonnokivien, pusikoiden, matto- ja pyörätelineiden ynnä muiden helvetin huonosti merkattujen esteiden välistä pois. Kääntäminen houkutteli tällä kertaa enemmän, kyllähän Marsu kääntyy vaikka paikallaan. Challenge accepted! Siisti kahdeksanpistekäännös ja nokka kohti uusia haisuleita.
