Vuoro oli jo ehtoopuolella, kun eräästä suositusta laulujuomalasta hoippui ulos kaksi herrasmiestä. Minulla oli kunnia olla kippolan edessä sijaitsevan tolpan kärkipaikalla, joten miehet kömpivät autoni kyytiin. Kova oli hinku nokkabileisiin, jos kuski vaan sattuisi tietämään sijainnin. Oli myönnettävä, ettei lähes kaikenkattavasta päänsisäisestä hippakatalogistani sattunut löytymään sellaista jumppasalia, jossa koko yön olisi voinut bailata (ilmiantoja otetaan kernaasti vastaan). Kyydin päämäärä oli siis siltä osin auki, mutta se oli selvää, että käteistä piti saada. Suunta siis kohti automaattia. Tässä vaiheessa lienee oivallinen hetki todeta, että kaikki neuvottelut käytiin etupenkillä istuvan, hyväkäytöksisen, riittävän kookkaan, kaljupäisen herran kanssa. Samaan aikaan takapenkillä istui vähemmän hyväkäytöksinen, aggressiivinen, hiukan hintelämpi, äänekäs, no, sanalla sanoen urpo. Koska etupenkkiläinen ei ottanut takapenkkiläisen mölinöistä mitään paineita, päätin itsekin antaa väärät ajo-ohjeet, haukkumasanat ja muut penkin takaa kuuluvat vatipäisyydet mennä sukkana korvasta toiseen. Automaatin eteen siis kurvattiin. Herrasmies nousi autosta, sytytti tupakan, eritti paikallisurean, nosti käteistä, poltti tupakan loppuun ja palasi autoon istumaan. Samoihin aikoihin urpo nousi autosta, sytytti tupakan, käveli tien toiselle puolelle ja räyhäsi pelokkaalle turistille, ettei pusikkoon saa kusta, perkele, vessa on aivan muualla. Satunnaisen ohikulkijan pyytäessä herrasmieheltä tulta savukkeseen, tuli urpo puolijuoksua paikalle samalla huutaen tarjoavansa tulta. Etupenkin herra huudahti ensin Et Pera tuu tarjoomaan tulta!
ja kääntyi sitten minun puoleeni Se aina välillä tarjoo nyrkillä tulta.. toivottavasti ei nyt.
Mielenkiintoinen parivaljakko.
Kun molemmat olivat takaisin autossa, todettiin, että koska kello oli paljon, juhlia vähän ja käteistä riittävästi, olisi paras ottaa jostain tyttö kyytiin, heittää takapenkkiläinen vaimon viereen nukkumaan ja painella kämpille. Sattumalta Kampin tunnetuimman vankilan kulmalta löytyikin sopiva tyttöystäväehdokas. Herrasmies nousi autosta maanittelemaan tyttöä kyytiin, urpon samanaikaisesti avoimesta ovesta huudellessa epämääräisyyksiä. Pääsivät ilmeisesti yhteisymmärrykseen illan suunnasta, koska herrasmies istui takaisin autoon ja naisihminenkin oli jo tulossa kyytiin. Harmiksi urpo ei ymmärtänyt jutun juonta ja onnistui työntämään naisen pois. Seurasi nopea pikapalaveri, jossa etupenkiltä tiukkasanaisesti todettiin Peran aina sössivän naistouhut. Otetaan uus yritys, mutta tällä kertaa Pera pidät sitten turpas kiinni!
Pieni rundi korttelia edestakaisin ja neuvottelut uudelleen käyntiin. Herrasmiehen jututtaessa leidiä, Pera huuteli takapenkillä Makkaraperunaa! Mennää nakkarille! Makkaraperunaaaaaa!
. Lopulta homma kuitenkin natsasi.
Sanojensa mukaan alle kolmikymppinen brasilialaisneito koki ehkä elämänsä taksimatkan takapenkillä Peran vieressä. Välillä huudettiin makkaraperunaa, välillä työnnettiin päätä kainaloon, välillä jankattiin puhelinnumeroa. Nimeäkin Pera tivasi loppumatkasta ainakin viisi kertaa, eikä se kertaakaan jäänyt muistiin. Brassineito jaksoi kaikesta huolimatta urheasti hymyillä koko matkan ja välillä naureskellakin, pääsisihän Perasta kuitenkin ihan kohta eroon ja matka voisi jatkua herrasmiehen kanssa toisaalle. Yllätys oli kuitenkin suuri, kun loppumatkasta etupenkkiläinen soitti Peran vaimolle ja kysyi voisiko hän ja hänen uusi tyttöystävänsä tulla herra ja rouva Peran luokse yöksi, kun kotiin on niin pitkä matka. Perille päästyämme olin niin huojentunut, että annoin kyydistä alennusta seuraavaan tasakymppiin, ihan vain päästäkseni nopeammin remmistä eroon. Brasilialainen toivotteli myös ilmeisen helpottuneena Peralle hyvät yöt, mutta ilme oli näkemisen arvoinen, kun hänelle selvisi, että viettäisikin yön herrasmiehen lisäksi sekä Peran, että Peran vaimon kanssa samassa kammarissa. On siinä ollut mimmillä kestämistä.