Taksikuskin mustelmat, osa 23:
Menneenä viikonloppuna yksi Helsingin taksitarkastaja repäisi oikein todenteolla ja parkkeerasi hanurinsa tunkion tolpalle pahimpaan ruuhka-aikaan baarien purkaessa. Tarkku piti huolta paitsi siitä, että autot ajoivat tolpalle asti ottamaan asiakkaat kyytiin, myös ennen kaikkea siitä, että juhlakansa ymmärsi liikkua jonon mukana eteenpäin ja siirtyä sukkelasti autoon ihan sisälle asti. Tarkastaja-setä vieläpä avuliaasti aukoi ja sulki taksien ovia, jotta turhaa aikaa ei kuluisi kännisten keijojen haparoidessa kahvaa sivulasin kohdilta. Taisipa vielä jokaisen kohdalla tarkistaa, että ne kaviot ja sorkat saatiin vaunun sisäpuolelle ennen liikkeellelähettämistä. Siinä missä tavallisena viikonloppuyönä tunkiolla pyörii parinkymmenen auton ruletti ja torvet soivat riippumatta asiakasjonon pituudesta, tällä kertaa ylimääräisiä autoja ei ollut lainkaan ja jono veti ennätysvauhtia. Tulipa muuten kuulemma kehuja myös poliisilta, joka päivystää steissin nurkilla jok'ikinen yö vähintään yhden maijan voimin. Kuulemma ensimmäinen viikonloppuyö miesmuistiin, kun ei ole tarvinnut puuttua taksijonossa suoritettavaan naamaanlyöntikilpailuun tai piirikunnalliseen painiotteluun. Tästä iloisesta taksijonoinnovaatiosta tuli mieleen viimevuotiset taksijonot erään startup-tapahtuman tiimoilla.
Messukeskuksella oli astetta bulimpi kansainvälinen tilaisuus, johon osallistui kaikennäköisiä propellipäitä ja startup-hipstereitä pöhisemässä uusista maailmaa muuttavista ideoista. Tapahtuman luonteen mukaisesti myös Uberillä näytti riittävän kyytiä, vaikka suurin osa kansasta turvautuikin perinteiseen taksiin. Kuten väkirikkaampien yleisötapahtumien kohdalla tavallista on, taksikeskus patisti tolppa-apinat priorisoimaan lähintä asemaa, minkä lisäksi paalun juuressa oli, ei ainoastaan yksi, vaan peräti kaksi(!) taksitarkastajaa työntämässä messukarjaa vankkureihin. Koska kyseessä oli muuten varsin normaali hiljainen arki-ilta, keskittyi valtaosa Stadin takseista purkamaan tätä ainoaa paikkaa, jossa pokaa piisasi. Ja niitä takseja muuten oli niin maan perkeleesti. Kuten moni ehkä tietääkin, Messukeskuksen tolppa sijaitsee Itä-Pasilassa Rautatieläisenkadulla, noin numeroa 6 vastapäätä, ihan siinä Messuaukion nurkalla. Tämän tolpan vieressä siis seisoivat kaksi taksitarkastajaa availemassa ovia ja hoputtamassa ihmisiä kyytiin, aina kahteen taksiin kerrallaan, kuten kätevää moisessa tilanteessa on. Samasta pisteestä lähti myös parhaillaan parinsadan ihmisen jono kohti Ratamestarinkatua, päättyen kuitenkin jo hyvissä ajoin ennen risteystä. Samaan suuntaan jatkui myös taksiautojen muodostama lähes loputon letka, joka jatkui risteykseen asti, kääntyi vasemmalle nurkan taakse, muodosti sievän hevosenkengän Messukeskuksen itäisen sivuoven edessä, luikerteli Ratamestarinkatua ylös aina Asemapäällikönkadun risteyksessä olevaan kiertoliittymään asti ja siitä jopa välillä jatkuen joko Ratamestarinkatua etelään tai Asemapäällikönkatua länteen. Lähes jokainen pystyy laskemaan montako autoa tuohon karkealla arviolla 500-700 metrin mittaiseen letkaan mahtuu, keskimääräisen kulkineen ollessa noin kymmenen kyynärää pitkä.
Jonottelin kai kolmatta kertaa jo, sillä tämä oli ehdottomasti huvipuiston paras laite. Varmaan ei ollut kulunut puoltakaan tuntia kun jo pääsin jännittämään otanko pokan kyytiin etu- vai takimmaisen tarkastajan kohdalta. Ovet kävivät, jarruvalot edessäni sammuivat, autot liikkuivat ja letkamajurit viittilöivät hulluna ajamaan nopeammin eteenpäin. Pääsin keulapaikalle. Kahva-apina kampesi oven auki ja ilmoitti jonon ensimmäisenä seisovalle hupparihörhölle, että nyt sopisi herran painaa perseensä merssedeksen takaistuimelle. Vaan mitä tekee hörhö? Rupeaa vaihtelemaan seuraavana jonossa olevien aasialaisten sijoittajien kanssa käyntikortteja, niinkuin junnut lätkäkortteja koulun välitunnilla. Koko satapäinen asiakasjono odottaa, saman verran takseja odottaa, kaksi tarkastajaa odottaa ja hoputtaa, mutta tottakaissää ny kortit saat vaihtaa.
Takajakkaralle päästyään bisnesmaisteri soittaa puhelun yhtiökumppanilleen ja sanoo, että nyt on hyvää rahaa tiedossa ja tosi maukkaita kontakteja saatu, jes! Sen verran oli vielä höpinää tötterössä, että piti ruveta kuskillekin hehkuttamaan hyviä bisnesprospekteja. Muutenkin oli kuulemma ollut hemmetin hyvä tapahtuma ja näytillä kaikkea inspiroivaa ja mielenkiintoista, mutta taksijono oli ikävästi niin pitkä, että oli joutunut jopa harkitsemaan Uberin ottamista. Niitäkin oli tosin liian vähän liikenteessä. Keskustelu siirtyi kuin itsestään jonottamisen jaloon taitoon ja taksijonojen pituuden syyhyn. Kohteliaana kuljettajana pidin toki diplomaattisen linjan ja totesin jonottamisen kestävän aina suurissa yleisötapahtumissa, ja ettei sitä kovin paljon pysty helposti tehostamaan. Oman elämänsä Elon Muskilla oli siihen tietysti tarjota täydellinen ratkaisu: auton b-pilariin pitäisi laittaa selkesti näkyvä ledivalosarja, jotta jonossa olijat tietäisivät mikä auto on vapaa ja missä on jo asiakas sisällä. Sanoohan sen jo järkikin, että asiakkaat eivät voi nousta tehokkaasti autoihin, jos on epäselvää missä autossa on tilaa ja missä ei. Tähän välin yritin hiukan hillitä ylikierroksilla käyvää ideamoottoria kertomalla, että vastaava systeemi on jo jokusen vuoden ollut käytössä, nimittäin tuo juusto tuolla katolla. Mutta ei, se nälkävalo on väärässä paikassa ja muutenkin aivan liian monimutkanen systeemi, eihän sitä kukaan ikinä tiedä miten päin se toimii; oliko valo päällä vapaa auto vaiko varattu. Parempi olis kun pistäis vaihtoväriset valot vänkärinpuolen ovien väliin ni näkyis oikeeseen suuntaan ja olis tyhmemmällekin selkeet: vihreellä vapaa, punasella posessa. Ja näitä valoja vois sitten jollain näppärällä kännykkä-applikaatiolla ohjata. En viitsinyt ruveta selittämään, mikä helvetin säätö siitä tulisi jos kuskin pitäisi kännykällä vilkutella valoja, käytellä kädellä mittaria ja availla ovia sekä lykkiä autoa liikkeelle sillä samalla sekunnilla. Sen sijaan tyydyin myötäilemään asiakkaan hienoa visiota ja salaa vähän toivoin, että joku yrittäisi joskus saada sitä markkinoille.
Ei mennyt varmaan viikkoakaan kun törmäsin Rautatientorin tolpalla tuttuun ongelmaan. Asiakkaista oli muodostunut jo melkomoinen letka ja taksejakin näytti riittävän lähes jokaiselle, mutta jostain syystä homma silti tökki. Jonon keulilla oli viiden hengen porukka vartomassa tilavampaa vossikkaa päästäen samalla pienemmät porukat ohitseen, kuten tapoihin kuuluu. Normaalista känniretkueesta poiketen, nämä viisi olivat sen verran kohteliaita, että turpa kiinni seisomisen sijasta ohjeistivat kanssajonottajia siirtymään editseen taksiin. Seurasin toimintaa tyytyväisenä parin auton verran, kunnes pääsin itse kärkipaikalle. Kukaan ei näyttänyt siirtyvän kohti autoa, joten nousin ulos katsomaan missä mättää. Viisipäinen seurue yritti kohteliaasti kertoa jonossa seuraavana oleville, että sopisi siirtyä autoa kohti, mutta ilmeisesti viesti ei mennyt perille. Säädin äänihuuleni mahdollisimman auktoritääriselle taajuudelle ja karjaisin ihmislaumaa kohti, että täällä olisi nyt vapaa taksi, ja jos joku haluaa päästä joskus kotiinkin, niin kyytiin mars! Pari basistin näköistä heppua heti sen ylisuuren porukan vierestä havahtui koomastaan, kiipesi tyytyväisinä kyytiin ja homma lähti taas rullaamaan.
Sisäänheittäjää, ledivaloja ja kännykkäappi-innovaatioita parempi ratkaisu olisi siis ehkä kuitenkin asentaa taksien katoille Blues Brothers -tyyliset kovaääniset ja hytin puolelle mikrofonit joihin voisi tarpeen tullen huutaa.
