Välillä hämmästyttää miten työvuorojen aikana yläpään aavistuslihas pullistuu normaalia suuremmaksi ja tietyt asiat osaa ennakoida niin liikenteessä kuin muutenkin, aivan kuin tulevat tapahtumat olisivat itsestäänselvyyksiä.
Yövuoroa ajaessa vihreäkylkiset ns. viidenkymmenen sentin hotellit (tai lähinnä niiden ilmaiset vierashuoneet) tulevat tutuiksi. Pysäköin huoneen numero 17 edustalle ja huomasin sivusilmällä, kun varsinaisen kopin ovi kävi ja punainen valo syttyi varatun merkiksi. Siirtyessäni urinaarion puolelle tunsin nenässäni tymäkän tupakansavun. Välittömästi lähti päässäni rullaamaan skenaario, jossa astuessani kopista ulos seinänaapuri on ovella vastassa ja rupeaa juttelemaan. Luultavasti joku hotellissa yöpyvä paikallinen joka vetää röökiä kopissa koska siellä on lämpimämpi kuin ulkona.
Pyörittelin ajatusta tovin ja mietin kuinka upeita kohtaamisia öinen kaupunki tarjoileekaan. Tästäkin saattaisi saada taas yhden tarinan vihkoon. Avasin oven naapurin kanssa samaan aikaan. Vaihdoimme katseita ja huomioni kiinnittyi hänen kädessään olevaan oluttölkkiin sekä sormien välissä palavaan savukkeeseen.
Mä vaan hengailen tääl hetken, jos sopii. En oo kauan!
Mies ilmoitti lähes pahoillaan. Kerroin hymyillen sen sopivan vallan mainiosti. Ei minulla ollut tarvetta asioida lukaalin puolella, eikä lähistöllä näkynyt muitakaan. Sitä paitsi mikäs vessapoliisi minä nyt muutenkaan olen? Lisäksi ukolla näytti olevan kopissa mukana tavaramäärästä päätellen koko omaisuus. Heilautin heipat ja äijä paineli paperossi sauhuten takaisin hyttiinsä. Huomattavasti mukavampi vaihtoehto kuin kusilaarin ovella potentiaalisesti liiveihin pyrkivä sekakäyttäjä, tai mikä tahansa niistä muista mahdollisista ongelmatapauksista joita kaduilla näkee.
Seuraavat kyydittävät olivat ilmeisesti keskenään tuoreet tuttavuudet. Lähes suu vaahdossa maailmaa syleilevästi taukoamatta pajattava mies ja hieman epäröivästi miehen jorinoihin suhtautuva baarista matkaan lähtenyt nainen. Keskustelu kiersi isovanhempien suhteen alusta nykypäivään ja työpaikkojen etenemismahdollisuuksiin. Mies ylisti omaa erinomaisuuttaan korostamalla ystävällisyyttään ja hyväluontoisuuttaan puhumalla jatkuvasti naisen päälle. Piis änd laav! Rakkautta vaan kaikille! Huomenna on aina parempi päivä kun tänään! Siihen lausahdukseen oli helppo tarttua kuljettajankin, kun keskustelun laatu ja volyymi oli sillä tasolla, että korvat soivat ja ohimoita meinasi ruveta kiristämään. Onneksi muistin, ettei minun tarvitse pitää kaikista asiakkaistani ja että pääsen heistä eroon aivan kohta. Loppumatka meni lähes meditatiivisessa tilassa, vaikka en voinutkaan välttyä kuulemasta keskustelun etenemistä. Ovien sulkeuduttua ajattelin, että tämän yön erikoisuudet olivatkin varmaan sitten tässä. Hyvin ennakoitu.
Yöelämän viimeisiä rippeitä keskustassa kärkkyessä jousille nousi kolmissakymmenissä oleva mies, joka heti määränpään kerrottuaan pyysi anteeksi, että nyt on pakko avautua. Oli juuri käynyt polkaisemassa jotain ulkoisesti vähemmän mairittelevaa naista läheisessä puistossa ja nyt kadutti. Bileiden jälkeen oli jatkot ja jotain mimmejä ja niin kova himo, että ensimmäiseen mahdollisuuteen oli tartuttu ja hommat hoidettu tyylikkäästi puistossa. Hymyä pidätellen yritin väliin, että ei kai se nyt niin paha ole, kerrankos sitä nyt kesällä.
Juu, eihän siinä, kerrankos sitä nyt, mutta tällä kertaa siinä vieressä pyöri joku tuntematon mies ympyrää ja dokumentoi koko spontaanin tapahtuman huolellisesti kameralla. Eikä siinäkään mitään, ajattelin että kuvatkoon rauhassa, mutta siinä vaiheessa kun nyin housuja jalkaan ja rupesin kattelemaan, että missäs mun rotsi on, huomasin että se hiippari oli pölliny sen! Vitutti aivan armottomasti. Olisin yhtä hyvin voinu mennä ajoissa kotiin ja vetää lapaseen, mutta nyt lähti takki ja sen taskussa satasen kuulokkeet! Saatana, pitää varmaan jossain testeissäkin käydä. Mutta eniten harmittaa ne kuulokkeet, ne oli ihan tosi hyvät kuulokkeet ja se takkikin oli mukava. Sentään se oli napannu sen muijan takin kanssa.
Helsingin yö voi olla armoton, mutta kuitenkin tasa-arvoinen.
Takaisin keskustaan palatessani hymyilin itsekseni mielenkiintoisten kohtaamisten sumalle. Annantalon ohi ajaessani hidastin hiukan kun näin vanhan ukon nurmikolla seisomassa. Kohdalla huomasin miehen ruokkivan lintuja. Tai siis repivän leivästä palasia ja paiskovan niitä päin siivekkäitä suunnattomalla raivolla. Kello viisi arkiaamuna. Loistava kruunaus tapahtumarikkaalle yölle. Melkein lupasin itselleni, että en enää luule osaavani ennakoida tulevia tapahtumia. Siirryin tutulle tolpalle väijyyn, koska aikaa ennen vaihtoa oli vielä tapettavana.
Muutama aamuvirkku käveli ohi matkalaukkujen kanssa ja ehdin jo toivoa viimeisenä kyytinä pääsyä kentälle. Turha luulo. Takaa alkoi kuulua huutelua ja jo kaukaa näki, että mesoava mies oli vetänyt illan sekä pitkäksi että kosteaksi. Kuten arvata saattoi, mölyapina istui kyytiin. Hyvin nopeasti selvisi, että ukko oli vapaalla oleva taksari, kaappi-isäntä, joka varsin selväsanaisesti jaksoi halveksua nepparikuskeja. Etenimme ehkä noin kymmenen metriä kun vastaan ajoi fillarilla itseni kanssa samassa rapussa asuva naapuri, joka viittilöi meitä pysähtymään. Kävi ilmi, että kyytiläinen ja naapurini olivat olleet jonkin sorttisessa selkkauksessa keskenään hieman aiemmin ja siinä rytäkässä rasittavan huonoja vitsejä laukova tolppa-apinoiden kuningas oli lyönyt naapuriltani kahvin kädestä. Samassa tohinassa oli naapurinukolta hävinnyt myös passi. Kun ikkunan kautta kiivasta sananvaihtoa käyneet äijät olivat päässeet näennäiseen yhteisymmärrykseen tapahtumien kulusta ja mahdollisista jatkotoimenpiteistä matka saattoi taas jatkua. Paskojen vitsien lisäksi sain nyt kuulla myös retostelua käytetyllä fyysisellä väkivallalla ja uhkauksia kusta housuun autossa jos ei sopivaa taukopaikkaa pian löytyisi.
Oman elämänsä hauskin mies vietti puun juurella melko hyvän tovin ennen paluuta autolle, ja oli ilmeisesti myös itse humalastaan huolimatta ymmärtänyt huomattavan pitkän ajan kulumisen.
Ohhoh, kylläpä sitä onkin kevyt olo! Sitä kusta tais tulla monta litraa ku näin tuntuu pää ihan tyhjältä!
Ilmeisesti astetta mittavampi pissatauko auttoi pahimpaan kusipäisyyteen, sillä loppumatkasta väkivaltaisuudet ja ikävimmät vittuilut jäivät väliin. Ankeita läppiä ja huonoja asiakaskohtaamisia sentään vatvottiin ihan perille saakka. Vaikka kaappikeisari heitti vitosen verran tippiä, jäi koko hommasta silti vähän karvas maku suuhun. Asiaa ei yhtään auttanut se, että kyydistä noustuaan valopää rupesi huutelemaan typeryyksiä töihin kiiruhtavalle naapurilleen. Suku voi olla pahin, mutta kännistä kollegaa ei kestä kukaan.