Yövuoroilla ja päivävuoroilla on vissi ero; niin asiakkaat kuin kohteetkin ovat hyvin erilaisia. Siinä missä päivällä ajetaan ehkä läpi toimistoja, marketteja, pankkeja, eläinlääkäreitä ja terveyskeskuksia, yöllä ajetaan kapakoita, kuppiloita, pikaruokaloita, baareja, pubeja, nakkikioskeja, yökerhoja, autokaistoja sekä soittojuomaloita. Sairaalat, hotellit ja lentokenttä tulevat toki tutuiksi niin yöllä kuin päivälläkin, joskin sairaaloista öisin vain muutamat. Oman kokemukseni mukaan Meilahden sairaala-alueelta hakee öisin useammin työntekijöitä kuin potilaita ja sinne vietävistä asiakkaista valtaosa on satuttanut itsensä iltaa viettäessä. Omalle kohdalle on sattunut melko selkeä jako myös synnytyssairaaloiden kanssa, valtavasti enemmän hakuja kuin vientejä, joskin kokonaismäärä on suhteellisen pieni.
Olin lapparin paalulla. Kello kulki alkuiltaa. Data tyrkytti tilausta parin korttelin päästä. Melko tuulinen paikka, ajattelin, mutta kuittasin silti. Luonnollisesti jäin niihin ainokaisiin valoihin matkalla. Kohteeseen ei kestänyt kuitenkaan lopulta kuin minuutin verran ajaa, eikä kollegoiden takavaloja näkynyt nurkilla, joten oletin ehtineeni hyvin. Puntari päälle ja kiikarit sojoon. Tilauksessa oli mainittu sekä katu että numero, mutta ei rappua, ja kohteessa oli kirjaimia lähes kokonaisen käden sormille. Monta kertaa ehdin innostua, kun kävelijä tai pari lähestyi autoa kassi olallaan, mutta turhaan. Kukaan ei tullut kyytiin, ja jostain syystä erityisesti rassasi se, että kaikilla tosiaan oli jonkin sortin kapsäkki mukana. Elättelin turhaa toivoa pääsystä kentälle. Ilmeisesti kulmilla oli jonkin sortin kokous. Tai kuntosali.
Vihdoin erään rapun ovi aukesi ja sieltä pölähti auton viereen pariskunta arpomaan. Mies avasi kohteliaasti oven. Nainen istuutui vänkärinpallin taakse. Mies jäi odottamaan, että nainen siirtyisi. Loikkasin ulos autosta avaamaan miehelle kuskinpuolen ovea ja huomasin samalla naisen olevan paksuna. On siinä nyt mies kun yrittää pistää raskaana olevan naisen hyppimään pitkin takapenkkiä. Autossa on neljä ovea peräkontin lisäksi, mutta silti pokat pyrkivät aina samasta luukusta sisään.
Nyssäkät ja nuoripari onnistuneesti takapenkille pakattuna kuului ohje suunnistaa kohti kättäriä. Yritin sompailla mahdollisimman rauhallisesti ja varoen, olihan kyydissä sentään normaalia arvokkaampi lasti. Sivukorvalla kuuntelin samalla vahingossa salaa kyytiläisten jutusteluja. Nainen surkutteli, että oli unohtanut jotain tärkeää kotiin. Meinasin jo kysyä, tehdäänkö u-käännös, mutta en ehtinyt, herra kertoi hymyillen muistaneensa. Ilmassa oli tuoretta onnea ja lähes käsinkosketeltavaa odotusta. Päässä rupesi pyörimään datalla vuosien mittaan näkyneet ilmoitukset mallia "Asiakas tolpalla X, mentäis synnyttämään!" ja "Avoin tilaus ruudussa X, kiire, vauvaa pukkaa!" Rauhoittelin itseäni kuitenkin sillä luuloon perustuvalla tiedolla, että taksiin synnyttäminen on todella harvinaista. Kaikesta huolimatta huomasin kamppailevani klassisen taksarin dilemman parissa; ajaako kovaa, että asiakkaasta pääsee eroon ennenkuin käy vahinko, vai ajaako rauhassa, ettei vahinkoa pääse käymään?
Näennäisen kylmähermoinen tuleva isä kysyi, pientä jännitystä äänessään, ikäänkuin rauhoittelevasti Tuntuuko mitään?
Supistukset
, nainen sai sanottua puuskutuksen välissä pidellen ainakin kolmen, vähintään numeron 5, jalkapallon kokoista vatsaansa. Kiva. Rupesin rullaamaan päässäni mahdollisia skenaarioita, jatkuvasti skannaten pysähtymispaikkoja tiensivusta siltä varalta, että homma leviää käsiin. Huomasin olevani siirtynyt rauhallisesta ajotavasta yhä lähemmäs nopeus-tappiin-poka-ulos-pikavauhtia -tyyliä. Takapenkillä puuskutettiin ja huokailtiin hampaat irvessä. Etupenkillä hikoiltiin rystyset valkoisina. Kaikesta pystyi aistimaan, että kyseessä oli nuorehkon pariskunnan ensimmäinen lapsi, ja vaikka heitä molempia selvästi jännitti huolellisesta suunnittelusta huolimatta, voin vannoa, että etupenkillä jännitti enemmän. Mies laski tahtia ja antoi hengitysohjeita, nainen sekä kuski noudattivat käskyjä täydessä synkronissa.
Viimeiset kurvit tietöineen ja asvaltissa olevine skrubuineen rullasin erityisen rauhallisesti. Mistäs sitä tietää vaikka sopiva täräys ylös-alas pistäisi mukulaan vauhtia liiankin kanssa? Kaikki sujui kuitenkin mallikkaasti. Auto parkkiin pääovien eteen, ukko maksoi sutjakkaasti (kerrankin) kortilla, rouvan yrittäessä kömpiä jo autosta ulos. Availin ja suljin ovia, autoin asiakkaat ulos ja tarkistin ettei mitään jäänyt penkille. Lopuksi toivotin vielä kaikille kolmelle mukavat illanjatkot todella helpottuneen hymyn kera.
Joku valopää nyt varmasti keksii kohta kertoa, että ei siinä mitään kiirettä oikeasti vielä ollut koska lapsivesi ja supistelutiheys ja mitä näitä nyt on. Mutta helppohan se on jälkikäteen huudella.