Kello huiteli jossain aamukahden kieppeillä, kun tutun soittojuomalan tolpalta kyytiin vaappui pikku pätkässä oleva herra. Määränpääksi ilmoitettiin kaukoidässä sijaitseva fiinimpi asuinalue. Reittiehdotukseni hyväksyttiin ja sen perään alkoi takapenkiltä kuulua reipasta pulpatusta. Kyytiläinen haastoi monisanaisesti siitä, kuinka oli lipsahtanut hiukan pitkäksi tuo päivä. Kyllä ei saisi taas nukkua tarpeeksi ja univelka vaan kasaantuu. Yhden illan kuulemma voi vetää helposti pitkäksi, mutta jos sen tekee seitsemän päivää viikossa, ollaan jo ongelmissa. Aamusta alkaen oli jo hoideltu bisneksiä ja illasta otettu hiukan kuppiakin. Mies kertoi olevansa hiukan viidenkymmenen päälle ja kuulemma jo laina-ajalla; olisi pitänyt kuolla pois jo muutama vuosi sitten. Kolmeenkymppiin asti kroppa kestää mitä vaan, mutta sitten alkaa paikat prakaamaan yksi kerrallaan. Pillua tekee silti aina mieli, jatkuvasti, sille ei mahda mitään.
Lähi-idän nurkilla puhe kääntyi kauniiseen keliin. Aurinko oli laskemassa, tai nousemassa, tai molempia, ja maanpinnan tuntumassa leijaili pehmeä usvapatja. Kaunista, todella kaunista suorastaan, takapenkiltä ihasteltiin. Ei auttanut kuin yhtyä toteamukseen. Ehdottomasti yövuorojen yksi parhaista puolista. Kuskin jatkaessa maisemien ihastelua kyytiläinen rupesi hiljakseen kuorsaamaan. Mikäs siinä oli tyhjiä teitä peltojen halki painellessa kevyessä säteilysumussa. Yht'äkkiä, vailla minkään sortin varoitusta uinuva kyydittävä hihkaisi toisella kotimaisella jotain, josta en aivan saanut selvää. Pyysin toistamaan.
Niin sitä mä vaan kaverille sanoin, että ei saa ajaa noin kovaa satama-alueella.
Ahaa
, vastasin hymyä imien.
Jaa, näin varmaan unta. Mutta ei silti saa näin kovaa ajaa, jos satama-alueelle meinaa..
Lause jäi kesken ja uni sai jatkua.
Perillä horrostava herrasmies availi silmiään sen verran, että sai kaivettua lompakon esiin. Karvan yli neljänkympin kyyti pyöristyi helposti kuuteenkymppiin, sen verran oli ilmeisesti mukavat unet. Kiireinen bisnesmies nukkuu missä pystyy ja ehtii.