Paljon on viime aikoina ollut tapetilla ennakkoluulot, syrjintä ja väkivalta. Vaikka sitä itse kuinka yrittää suhtautua ihmisiin ennakkoluulottomasti, aina välillä lipsahtaa ja saattaa sortua hätäisiin oletuksiin. Tässä maksullisen miehen ammatissa työn parhaita puolia on asiakkaiden laaja kirjo. Ja yksi suurimmista huveista on yrittää muodostaa asiakkaasta kyydin aikana mahdollisimman täydellinen profiili: asuinpaikka, ammatti, siviilisääty, luonteenpirteet ja muut ovat kiinnostavia yksityiskohtia. Usein asiakkaan käytöksestä, puheista ja eleistä saa aika paljon irti. Unohtamatta tietenkään lähtö- ja kohdeosoitteita, etenkin yhdistettynä ajankohtaan. Aina arvauksilleen ei saa varmistusta, toisinaan tietää kaikkien osuneen oikeaan ja joutuupa satunnaisesti toteamaan olleensa täysin väärässä. Joskus asiakas on vasta kävelemässä kohti autoa, kun jo tietää mihin matka johtaa. Elämän pieniä iloja.
Kuittasin tekstiviestitilauksen uudehkolta, merenrannan tuntumassa sijaitsevalta, asuinalueelta. En ehtinyt edes laittaa mittaria päälle, kun asiakas käveli jo autoa kohti. Oli viikonloppu ja kello lähenteli puoltayötä, joten ajattelin kyydin suuntautuvan johonkin keskustan yökerhoon. Olin jo avaamassa takaovea sisältäpäin, kun etupenkille istahti nuorehko mieshenkilö kännykkä kädessä.
Sori, mun pitää soittaa vielä faijalle..
Puhelin tuuttasi pitkään, kunnes siihen vastattiin. Nuorukainen kertoi olevansa nyt taksissa, ja tarvitsisi osoitteen. Hetken kuunneltuaan hän kysyi: No haluutsä kertoo sen tolle kuskille, jos mä annan sille?
Otin luurin käteen ja tervehdin. Linjalta kuului vaimean taustamelun saattelemana humalaisen jämptisti osoite muotoa Katu, numero, kaupunginosa, kaupunki
. Toistin kuulemani ja sain vastaukseksi hyväksyvän murahduksen. Ojensin puhelimen takaisin vierustoverille, joka jotenkin, ehkä surullisesti, tai jopa alisteisesti, sanoi vielä pari sanaa ennen puhelun katkaisemista.
Kohdeosoite oli vähemmän miellyttävän maineen keränneellä lähiöalueella. Oli helppo yrittää muodostaa mielessään taustatarinaa, jossa pojan vanhemmat olivat eronneet. Isä oli ehkä ryypännyt liikaa. Äiti oli joko paremmin toimeentuleva, tai muuttanut uuden miesystävänsä kanssa tälle paremmalle alueelle. Syystä tai toisesta poika ei voinut jäädä viikonlopuksi sinne, vaan oli pakotettu isänsä luokse, joka puhelun taustamelusta päätellen oli tälläkin hetkellä baarissa.
Osoite oli tuttu, joten matka alkoi sen suurempia kyselemättä. Mietteliästä hiljaisuutta kesti pari minuuttia, kunnes naapuri kevensi tunnelmaa kysymällä arvioitua matka-aikaa. Parikymmentä minuuttia, kuului valistunut arvaukseni, johon vastattiin hyväksyvällä nyökkäyksellä. Muutama minuutti kului hiljaisuutta, renkaiden rapinaa ja rauhallista musiikkia radiosta.
Joo, meni tää viikonloppu sitten vähän erikoisemmin..
Niinkö?
Mjoo.. Meni tossa mimmin kanssa suhde poikki.
Ai? Mitenkäs se nyt sillä tavalla?
No ei siinä, pari vuotta kerettii asuu kimpassa, opiskeltii ja noin. Mut sit siinä oli vähän semmosta.. Tiäks ku on tätä puhetta kaikesta, että suojellaan naisia eikä hakata. Ja mut on kasvatettu niin, että naisia ei lyödä. Enkä mä oo ikinä lyönytkään. Toki jotkut varmaa lyö. Mutta en mä tiedä, entäs sitten kun nainen lyökin miestä? Ei mulle sellasta oo opetettu. Eikä siitä puhuta. Vaikka tilastojenkin valossa miehet kokee enemmän parisuhdeväkivaltaa ku naiset. Että mitä siinä sit voi tehdä?
Huomasin nopeasti tehneeni monta väärää olettamusta, eikä keskustelu sisältö ollut lainkaan sitä mihin olin varautunut.
Ei se tilanne nyt niin paha tietysti ollu. Mutta jotenki oli sit vaan pakko lähtee veke. Ja nyt joudun sit faijan luokse bunkkaamaan. Ei se ollu ees paha riita, et ei mitää poliiseja ees paikalla tai muuta. Vaik kävi meillä kerran poliisitki, naapurit oli kai soittanu. Ne tuli sisää ja pisti mut rautoihin. Tein sen virheen, että rupesin aukoo niille vähän päätäni, mut olin vähän ottanu siinä ja se oli jotenki niin vitun typerää. Ekana ne ottaa mut sivuu ja kysyy oonko lyöny muijaani. Sanon tietysti et en, eikä ne usko. Sit ne kysy muijalta oonko lyöny sitä, seki sano etten oo. Mut ne ei uskonu sitä! Rupes fikkarin kanssa tarkistaa sen naamaa. Hermostuin ja sit ne pani mut rautoihin.
Ei kysyneet sit toisinpäin?
No ei, ennenku ihan vasta lopussa, eikä ne meinannu silti uskoo vaik sanoin. Eikä siitä nyt sit mitää sen kummempaa tullu.
No kyllä tollasesta suhteesta kannattaa häipyä niin nopeesti kun mahdollista, etenkin jos se on toistuvaa. Et kuitenkaa rikosilmotusta tehny?
Emmä nyt mitää semmosta viittiny. Mitä mä nyt siihe pistäisin? Kerron et joku muija löi mua pari kertaa? Mitä hyötyä siitäki nyt olis? Eikä noi mustelmat nyt ees niin haittaa, ne lähtee kyl veke. Vähä tietty harmittaa toi lohjennu hammas, se ei parane itestää ja se pitää käydä korjauttamas. Se kyl varmaa maksaa..
Vaikka ei ollut ensimmäinen kerta kun kyydissä on parisuhdeväkivaltaa kokenut, eikä edes ensimmäinen kerta kun kyseessä on miespuolinen henkilö, oli jotenkin hankala löytää oikeita sanoja. Helpompiakin aiheita on käsitelty. Toisaalta, kuuntelijan roolissahan sitä useimmiten töissä ollaan. Lyhyet, neutraalit tai ehkä jopa hiukan kylmät, kysymykset ja toteamukset rikosilmoituksista, vakuutuksista ja puheet kunnallisesta hammashuollosta olivat helppo keino pitää keskustelua yllä.
Lähestyimme määränpäätä ja kundi soitti taas isälleen. Seurasi varsin yksitoikkoista keskustelua siitä, tulisiko isäukko ulos maksamaan kyydin. Ainakin yksi epäilyistäni osui oikeaan, ukko oli kapakassa. Kapakka oli luonnollisesti alunperin ilmoitetussa osoitteessa sijaitsevaa kerrostaloa vastapäätä. Pysäköin kadunvarteen ja kuuntelin sivukorvalla puhelimitse käytävää keskustelua. Tässä vaiheessa oli jo selvää, etten tulisi näkemään ukosta vilaustakaan. Puhelun jälkeen sälli katsoi vähän alta kulmien, oli selvästi todella pahoillaan ja pyysi lupaa hakea rahaa baarista. Jättipä vielä henkilöllisyystodistuksenkin pantiksi aivan oma-alotteisesti ja kertoi, että on mahdollista, että joutuukin hakemaan vain avaimet, joilla pääsee isänsä asuntoon saadakseen rahaa. Tämän kaiken tietysti arvasin jo puhelua kuunnellessani, vaikka kuulinkin vain toisen puolen keskustelusta. Luonnollisesti sanoin homman olevan ihan OK. En ainakaan äkkisiltään muista tavanneeni rehdimmän oloista asiakasta. Mittaria en kuitenkaan laittanut kiinni, maksaja ratkaisee.
Pahoitteleva asiakkaani juoki ensin baariin sisälle, palasi sieltä pian auton ovelle kertomaan, että täytyy käydä asunnosta hakemassa rahaa, hävisi kerrostalon rappuun ja hilpaisi takaisin autolle. Maksaessaan kiitteli vielä hyvää tuuriaan, että onneksi faija vastasi puhelimeen, muuten ei olisi saanut taksia maksettua, eikä olisi yöpaikkaa. Tarjosin käteismaksusta vaihtorahat ja kuittia, joka yllätyksekseni otettiin kernaasti vastaan. Mietin, olisiko sittenkin pitänyt pistää mittari kiinni jo aiemmin.
Hyvin harvoin asiakkaan poistuessa kyydistä tulee sanottua mitään kiitoksia ja viikonloppuja
kummempaa, mutta tällä kertaa toivotin hyvät jatkot ja oikeasti tarkoitin sitä.